Hämeenlinnassa järjestettiin 38. kerran valtakunnallinen maaseutumatkailuseminaari Aulangon kauniissa maisemissa. Seminaarin teemana oli hidastaminen eli slow life ja downshifting.
Kahden päivän mittaisen seminaarin ensimmäisenä päivänä kuultiin muun muassa hidastamisen tärkeydestä ja leppoisasta asenteesta matkailupalveluissa. Rentoa asennetta ja mieltä haettiin muun muassa metsäkellintä-harjoitusten avulla. Vapaavalintaisella bussiretkellä tutustuttiin Hämeenlinnan ympäryskuntien Forssan, Hauhon tai Lopen maaseutumatkailutarjontaan.
Toisena seminaaripäivän alussa perehdyttiin muun muassa maaseutumatkailun säädöksiin, tilastoihin ja trendeihin, saatiin tukea tuotekehitykseen ja markkinointiin sekä kuultiin Suomen olutmatkailun kuulumisia. Tauon jälkeen hidastettiin ja kuultiin "Slow Life - elä hitaammin" -teemaosion mukaisia uusia trendejä meiltä ja maailmalta.
Seminaarissa kuullut esitykset löytyvät Hämeen kotisivuilta.
Seuraavaksi seminaaripaikaksi julkistettiin Keski-Suomi.
Mirja "Metsäkellijä" Nylander ja opastusta metsäkellintään |
Forssan matkailukohde Museotila Hevossilta |
Emäntä Raija kertomassa Hevossillan tarinaa |
Hevossillassa museoteema toistui lattiasta kattoon |
Emäntä Raija harrastaa keräilyä ja siitä liikeidea Museotila Hevossiltaan syntyikin |
Elävien Kuvien Teatteri Forssan keskustassa hurmasi vierailijat! |
Teatterissa esitettiin elokuvat Forssan kaupungista ennen ja nyt |
Loimijoki, jonka varrelle Forssan kaupunki ja sen teollisuus on syntynyt |
Lopuksi vierailtiin Vanha-Norrin kotiravintolassa |
Tavataan ensivuonna Keski-Suomessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti